Ystävyydestä

Epäsovinnainen, epätodennäköinen, epäilyttävä. Jos muiden silmissä ystävyys on kaikkea tätä, sen täytyy olla kiinnostavaa. Monilla on tapana haalia ympärilleen samanlaisia, samanmielisiä ja ennen kaikkea samanikäisiä ystäviä: kun kaikkeen voi liittää sama-etuliitteen, voi helposti kuvitella, että ympäröivä maailma on hallinnassa ja kansakunnassa asiat hyvin.  

On tietysti kätevää viettää elämänsä sellaisten ihmisten seurassa, jotka on tuntenut päiväkodista. Omaa elämäntarinaa ei tarvitse kerrata, uudistaa tai muuttaa, kun kulkee tuttujen ihmisten ympäröimänä. On helpompaa puhua lapsuudesta, kun se on ollut kaikilla samanlainen: Lauantai-pussi ja Nils Holgersson. 

Ikä tuntuu olevan tärkein ystävyyttä määrittävä kriteeri. Elämässä on oltava samassa vaiheessa, jotta voisi olla mitään yhteistä. Opinnot suoritetaan yhdessä, puolisot etsitään samoista bileistä ja vauvat tehdään samaan aikaan, koska kaikista tuntuu, että juuri nyt on oikea hetki. Kun joku rikkoo tämän järjestyksen, hän on joko erityisen rohkea tai kaikki on mennyt pieleen - muiden silmissä. 

Erilaisten elämänpolkujen risteyskohdissa on pakko tarkastella paitsi omaa elämäänsä ja valintojaan myös lähipiiriään: ketkä ovat vielä läsnä ja ketkä elämä on vienyt mennessään. Eräänä päivänä saattaa huomata, että ystävät ovat ajautuneet kauas, heille soittaminen vaatii harkintaa tai jää kokonaan tekemättä. Saman tilan elämässä onkin täyttänyt joku epätodennäköinen. 

Miten kiitollinen voikaan olla siitä, että on antanut epätodennäköiselle ystävyydelle mahdollisuuden! 

Vanhimman ja nuorimman ystäväni ikäero on melkein 60 vuotta. Vanhin on nähnyt kylmän sodan, Berliinin muurin murtumisen ja soittanut kolikkopuhelimesta kotiin. Nuorin elää tässä ja nyt; hänelle historia on lukion kursseihin paketoituja tarinoita.